PetteriLeino Sininen idea

Ay-liike – paluu perusasioihin

Ammattiyhdistysliikkeen perustehtävä on työehtosopimusten tekeminen ja niiden valvonta. Sen pitää olla jäsenelle se kaikista konkreettisin hyöty, mitä hän saa liittojäsenyyden vastineeksi. Liiton tehokkuus ja voima mitataan sillä, miten hyviä sopimuksia se neuvottelee ja miten tehokkaasti se valvoo sopimusten noudattamista. Kaikki muu liiton toiminnassa on jäsenelle tuotettavaa oheishyötyä, jotka valitettavasti näyttävät nykyään ajavan perustehtävän ohi.

Suomen kolmesta keskusjärjestöstä ja niiden jäsenliitoista SAK liittoineen hoitaa perustehtävänsä kaikkein tehokkaimmin, vaikka eivät muutkaan siinä huonoja ole. SAK:lla on siihen omat perinteensä, jäsenmäärällä mitattu suurin edustettavuus, kyky käyttää tarvittaessa painostuskeinoja sekä työpaikkatason luottamusmiestoiminnan tehokkuus.

Viimeisten vuosikymmenten aikana hiljaisen kehityksen seurauksena myös SAK:n ja sen jäsenliittojen teho on laskenut. Ei tarvitse lukea kuin Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia (2004), niin voi havaita miten mahtiliittojen vaikutusvalta, ja erityisesti työpaikkatasolla, on heikentynyt. Se on johtanut järjestäytymisasteen hitaaseen laskuun ja pienillä työpaikoilla villin lännen kaltaiseen menoon.

 

Ay-liikkeen vastareaktio hallituksen lainsäädäntötyötä vastaan kertoo karulla tavalla tästä muutosprosessista. Kun menetetään otetta yritys- ja työpaikkatasolla, niin pidetään kynsin hampain kiinni muista keinoista, jotta yhtälö pysyy kasassa. Etujen valvonta siirtyy työpaikoilta keskusjärjestö- ja liittotasolle.

Irtisanomissuojan heikentäminen on erinomainen esimerkki tästä. Asia, josta pitäisi sopia työehtosopimuksissa, onkin säädetty hyvin tarkasti lainsäädännössä. Ja nyt en tarkoita irtisanomisen sääntelyä kaikkiaan, vaan pelkästään tätä nykyistä muutosta. Siinä on tarkoitus helpottaa pienemmissä yrityksissä työvelvoitteensa laiminlyöneiden tai törttöilyyn syyllistyneiden työntekijöiden irtisanomista ilman uudelleen kohdentamisvelvoitetta yrityksen sisällä.

Suomessa on pitkä perinne, että työelämän lainsäädännön muutokset valmistellaan kolmikannassa – hallituksen, työtekijöiden sekä työnantajien kesken. Se ei kuitenkaan tarkoita, että lainsäädäntövalta olisi siirretty kokonaan tälle kolminaisuudelle. Jos kolmikannassa ei päästä yhteisymmärrykseen, niin hallituksella ja eduskunnalla on valta muuttaa lakeja. Nyt sitä valtaa koetellaan ulkoparlamentaarisin keinoin, kun kolmikannassa ei päästy eteenpäin.

 

Mitä siis pitäisi tehdä? Keinot ovat hyvin yksinkertaiset. Ammattiliitoissa kannattaa keskittyä perustehtävän suorittamiseen ja jättää puoluepoliittisten intressien edistäminen hieman vähemmälle. Työelämä olisi paljon paremmalla tolalla, kun työpaikoilla valvottaisiin lakien ja sopimuksien noudattamista.

On maan hallituksellakin tästä kolmesta ja puolesta vuodesta opittavaa. Työelämään vaikuttava lainsäädäntö sekä muut asiat kannattaa uudistaa konsensuksessa ja kolmikannassa. Jos sieltä ei villoja synny, niin vasta sen jälkeen voi toteuttaa muutokset normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä ja silloinkin ilman yhdenkään etujärjestön lobbausta.

Syytä on katsoa myös hieman historiaan. Suomalainen työelämän lainsäädäntö on viety niin pitkälle, että monet järkevät toimet eivät ole mahdollisia työpaikkatasolla. Tästä saa syyttää vain ja ainoastaan demareita, joiden mottona on ollut viimeiset vuosikymmenet jäykistää järjestelmää ja kurjistaa Suomi hengiltä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset