PetteriLeino Sininen idea

Poliittiseen lakkoon ei ole pakko osallistua

SDP ja sitä lähellä oleva ay-liike haluaa nostaa demarit hallitukseen ja Antti Rinteen pääministeriksi kevään 2019 vaaleissa. Keinoksi valittiin poliittiset lakot nykyistä hallitusta vastaan. Vaikka hallitus ei valmistelisi irtisanomislakia, niin ihan mikä tahansa muu syy olisi keksitty poliittisen lakkoilun syyksi. Poliittinen lakkoilu oli nerokas idea demareilta, koska näin he saavat kannattajakuntaansa suuremmat muskelit asiansa edistämiseen eli käytetään poliittisen painostuksen välineinä myös muita kuin vasemmiston kannattajia. Vanha Leninin oppi ”hyödyllisten idioottien” käyttämisestä politiikan välineenä ei ole kadonnut.

Poliittinen lakko tulee kalliiksi työntekijälle. Lakkoiltu aika vähennetään palkasta ja tekemättömät ylityöt eivät tuo kaivattuja lisäansioita. Leikkaus ansioihin on joillekin suurempi kuin KIKY-säästöt. Suurin ansioitten menetys iskee pienipalkkaisiin PAM:n, JHL:n ja Superin jäseniin. Ja kaikki tämä vain siksi, että demarit saivat valjastettua ay-liikkeen oman vaalikampanjansa vetureiksi.

Tiedän, että eräillä työpaikoilla luottamushenkilöt ovat levittäneet tiedotteita, joissa rikkureita (esim. ylityökieltoa rikkoneita) uhataan jälkiseurauksilla esim. ammattiliiton paikallisosastolle tehtävällä selvityksellä.

Poliittiseen lakkoon osallistuminen on aina oma valinta. Lakkoon osallistumisen painostamiseksi käytetään apuna ryhmän painetta ja sellaisia henkisiä painostuskeinoja, jotka eivät yhdistyslain mukaan ole hyväksyttäviä. Ketään ei voi erottaa liitosta sillä perusteella, ettei ole osallistunut poliittiseen lakkoon. Mutta liitosta voi aina erota, jos kokee ettei sen toiminta vastaa omaa ideologiaa. Suomessa on perustuslakiin kirjattu järjestäytymisvapaus.

Suomalainen, sinä päätät – tuetko demarien vaalikampanjaa vai ei.

 

JK

Perussuomalaiset antavat tukensa demareista johdetulle poliittiselle lakkoilulle, vaikka he eivät siitä hyödy mitenkään. Ay-liikkeeltä ei heru euroja persujen vaalikampanjaan, eikä Antti Rinne ota Jussi Halla-ahoa hallitukseen. Voikin kysyä miksi persut, Tom Packalenia lukuun ottamatta, tukevat demareita?

Sylttytehdas on vanha Metalliliiton lobbarijyrä, työmies Matti Putkonen. Kun lukee persujen tiistain eduskunnassa pidetyn ryhmäpuheenvuoron, niin teksti paljastuu Putkosen byroon tuotokseksi. Odotan, että joku toimittaja kysyy tähän mennessä sivussa pysyneen puolueen puheenjohtaja Halla-ahon kantaa vasemmiston vaalikampanjan tukemisesta. Nyt Halla-Jussi on saanut pysyä omalla mukavuusalueellaan pakolaisasioissa, eikä ole tarvinnut ottaa kantaa ikäviin kotimaan politiikan päivärutiineihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Erittäin hyvä ja niin paikkansa pitävä kirjoitus..

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Poliittiseen lakkoon ei ole pakko osallistua. Mihinkään muuhunkaan lakkoon ei ole pakko osallistua.

Käyttäjän PetriLavonen kuva
Petri Lavonen

Käytännössä lakkoon osallistuvien liittoon kuuluvien duunareiden on pakko osallistua lakkoon, mutta vaihtaa voi mielipidettä äänestysuurnilla puoltansa jos kokee tilanteen niin että on fiksu ja huomaa että lakolla ei nyt ajeta omaa tai perheen etua vaan pönkitetään jotain puoluetta vaaleihin. Ay- liitto ei pysty määräämään ketä äänestää.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Pistätkö linkkiä josta tulee ilmi että persut kannattavat lakkoilua?

Käyttäjän ReinoNyrhinen kuva
Reino Nyrhinen

Hyvin Petteri Leino kirjoittaa.Huomaa kyllä että tietoa on ja sitä on haalittu useasta lähteestä.

Ainoa epämiellyttävä tekijä kirjoituksessa on JK.Aikoinaan Perussuomalaiset oli parasta mitä oli tarjolla ilmeisesti myös Petteri Leinolle.

Tuli viikonloppu ja Jyväskylä.Kolmen päivän aikana ajatus-käyttäytyminen ja mielenhallinta muuttuivat kokonaan.Ihanuudesta tuli inhokki.

Olisihan tuohon JK voinut lisätä myös Kristilliset,RKP ja Vihreät niin tasapuolisuus "haukkumisessa"olisi toteutunut.

JK.Oman mielipiteeni lakkoilusta olen aikaisemmin ilmaissut joten en sitä tähän lisää.

Käyttäjän PetteriLeino kuva
Petteri Leino

Myönnän, olin ehkä liian puusilmäinen tuossa jälkikirjoituksessa ja olisi ollut tasapuolista nakata pallo myös muulle oppositiolle.

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

---
Lakkoiltu aika vähennetään palkasta ja tekemättömät ylityöt eivät tuo kaivattuja lisäansioita. Leikkaus ansioihin on joillekin suurempi kuin KIKY-säästöt. Suurin ansioitten menetys iskee pienipalkkaisiin PAM:n, JHL:n ja Superin jäseniin.
---

Ja jos näissä aloissa tehdään joku heikennys työehtoihin,,niin palkat vieläkin pienenee,,

tosin mikä liene se ehdotus mitä hallitus haluaa ja teettää, siitähän ei tässä tavallisena kansalaisena ole vielä harmaata hajua,,vain julkisuuteen tulleita väittämiä ja väitteitä poliittisista lakoista tai 10 hengen yrityskoosta jne,,?

Tietääköhän kukaan mitä sieltä on tulossa ehdotuksena?
Jos sen näkisi, sitten voisi tavallinen kansalainenkin sanoa mielipiteensä asiaan,,

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Todennäköisesti sairastumisen yhteydessä irtisanominen tulee helpottumaan.Tämä on oma havainto Saksasta.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Minä kuulin tuolta Piruntorjuntasuoran hevosmiehiltä että melko varmaan uuden lain mukaan annetaan pomoille oikeus silloin tällöin vähän antaa laiskemmille piiskaa. Se uskoo ken haluaa, hevosmiesten juttuja, eihän hevosiakaan saa piiskata.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Poliittiseen lakkoon ei ole pakko osallistua, eikä ryhmäkuriin ole pakko alistua.

Suomen ammattiyhdistysliike on jo vastannut usean hallituksen ajan heidän huutoonsa maltillisesta tuloratkaisusta. Se on tehnyt lähes nollasopimuksia neuvottelupöydissä.

Nyt tuli vain eteen sellainen seinä Sipilän ja Orpon olomuodoissa, että on aika ärjäistä vastalause. Ammattiliitot on valjastettu ajamaan työläisten ja työttömien oikeudenmukaista kohtelua, ei huonontamaan sitä.

Suomalaiseen sopimuskulttuuriin ei ole kuulunut sanelupolitiikkaa, ota tai kärsi -vaihtoehdot. Lakkoasetta ei varmasti olisi otettu edes puheeksi, ellei Sipilä olisi niin kirotun puusilmä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"on aika ärjäistä vastalause"
Hiukan aikaa kun lakkoillaan niin käy niin kuin paperimiehille aikoinaan että ei tule mitään vaikka miten yrittää "murjaista". Sitten lopetettiin paperitehtaat ja paperimiehet huomasivat että ei ehkä sittenkään olisi kannattanut ihan kaikkea kerralla vaatia. Vaikka liian kovat palkathan niillä on vieläkin, seisoskelusta ja lusaamisesta.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Viimeistään hiihtolomien jälkeen hyödylliset idiootit ovat täysin hyödyttömiä Orpolle ja Sipilälle.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Tuolistaan hinnalla millä hyvänsä kiinni pitävät maginaaliset idiootit, otaksun.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Sitä kun oikein vimmoissaan likistää niin keksii jopa uusia sivistyssanoja, idiootitkin.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Hallituksen työmarkkinaosaaminen on olemattomaksi todettu ja niin näyttää myös olevan ministerin erityisavustajankin. Ei ay-liikettä, ei SAK:a ei Kokomus-johtoisia tehyä tai OAJ:a, Akavasta puhumattakaan, johdeta SDP:n puoluetoimistosta, tämän tietää jokainen joka ay-liikkeessä toimii tai on toiminut.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Onko Akava ryhtynyt johonkin työtaistelutoimeen tässä asiassa?

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Arto ei varmaankaan johdeta mutta ihmettelin sitä, että vaaliteltoilla ollessani naapuriteltalla jaettiin vasemmalla olevien järjestöjen materiaalia, jota ei liieennyt meidän teltallemme vaikka saman ammattijärjestön jäseniä meiltäkin löytyi!
Ymmärrän, että tässä lakkoilussa ollaan höynäyttämässä niitä joita oma järjestö ei ole edes puolustanut silloin kun kunnissakin katkaistaan työsuhde periaattena säästää mm. lomarahoista, joita vakituisessa työsuhteessa olevalle on maksettava!!!
Toisaalta kyseessä ovat nyt pienet yritykset, joista kasvava joukko voisi helpommin löytää työtä kuin esimerkiksi kunnista. Missä on ollut JHL silloin kun säästöt kohdistuvat yleensä pienipalkkaisimpiin naisiin? Omassa kunnassakin ( itse vastustin) järjestettiin talkoovapaita, joita nöyrimmin puolsivat juuri JHL:läiset.

Lomarahoista puhuttaessa pitää muistaa ne "rahakkaat" ajat, jolloin siihen lisättiin lomaltapaluuraha. Siinäkin oli mahdollisuus työntekijän "kikkailla". Taitaa tämä aikoinaan ylimääräisenä tullut lomaltapaluuraha jo jäänyt unohduksiin kun sen poisto käsitetään lomarahana!

Tässä lakkotouhussa ei todellakaan ajeta pienipalkkaisten naisten asiaa vaan annetaan valtakirja kovapalkkaisille taistella omista asemistaan! Tärkeämpää olisi pakottaa järjestöt keskustelupöytiin ja varmistamaan myös työttömien kuten työläistenkin oikeudenmukainen kohtelu. Kukaan ei halua kahdenlaisia työmarkkinoita ja pitää muistaa, että suunniteltu uudistus kohdistuu ENITEN niihin tehtäviin, joissa osaamisen vaatimustaso on alhaisin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset