PetteriLeino Sininen idea

Kuumakalleille ei valtaa

Hourupäille ja kiilusilmäisille fanaatikoille ei saa antaa valtaa, ei ikinä. Historia osoittaa, ettei siitä ole koskaan seurannut mitään hyvää. Yhteisten asioiden hoito on pidettävä tasapainoisten, vakaaseen harkintaan kykenevien ihmisten käsissä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon vaalitentti hävisi teknisen vian takia Ylen Areenasta sunnuntaina 31.3.2019. Ensimmäiseksi tästä pahoitti mielensä Halla-aho itse ja opetuslapset seurasivat perässä. Hetkessä koko persujen terävin kärki hyökkäsi Twitterissä Yleä vastaan tavalla, joka osoitti heidän käyvän poikkeuksilla ylikierroksilla.

Tähän saakka Halla-aho on onnistunut piiskaamaan joukkonsa hiljaiseksi, sillä ennen vaaleja julkisuuskuvan varjeleminen on kaikki kaikessa. Helppoa ei ole pitää korkkia kiinni, ettei pullonhenki karkaa liian aikaisin. Vaalipäivän jälkeen sillä ei enää ole merkitystä, koska näiden kahden viikon aikana valitaan kansanedustajat seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Eilen alkanut kouhkaaminen Yleä vastaan on vain esimakua siitä, mitä jatkossa on odotettavissa. Halla-aho saa varmasti tämänkin ”kohun” sammumaan yhtä nopeasti kuin se syntyi, mutta jatkossa se on entistä vaikeampaa. Kun vihalle ja sen lietsomisella annat pikkusormen, kohta huomaat sen käyttävän kaikkea voimaa.

Nykyperussuomalaiset eivät jatka Soinin-Vistbackan linjalla. Tämän Halla-ahokin totesi Ylen vaalitentissä, missä hän kertoi puolueen tulleen puhdistetuksi mädännäisyydestä kesällä 2017. Tein oikein, että itse karistin tomut jaloistani. Puolue muuttui, minä en.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Jos tuo sama olisi käynyt Haavistolle, niin Ylellä etsittäisiin tällä hetkellä uutta työntekijää, ehkäpä jopa kahta, koska joku teki "vahingossa" virheen myös Halla-Ahon tittelin kanssa..

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Roso puuttuu sinisistä sen takia ei tule tulosta. Soinihin piti rosoisuutta tärkeänä elementtinä aikoinaan perussuomalaisessa liikkeessä

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

En täällä paukuttellisi henkseleitä sinisenä. Kuulutte suurimpiin häviäjiin ja aiheesta. Kansa ei pidä demokratiapettureista, loikkareista ja vielä vähemmän kavereiden pettäjistä.

Kansa ei koskaan valinnut sinisiä eduskuntaan vaan persuja. Kun asiallisessa puoluekokouksessa asiallisesti järjestetyssä äänestyksessä puoluekavereiden linja voitti, petettiin kaikki kavereita ja kansaa myöten ja yritettiin saada omaa etua muualta.

Ei tarvitse olla insinööri huomatakseen sinisten ahdingon.

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Olettakaamme, että blogi on puolustuspuhe YLEn hallintoneuvoston puheenjohtajalle.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Minä olisin ymmärtänyt, jos sinisten lähtö olisi perustunut johonkin moraaliseen herätykseen ja katumukseen. Mutta ei, esimerkiksi Sampo Terho ja Simon Elo öyhöttävät edelleen aivan yhtä törkeästi kuin persut.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Tämän Halla-ahokin totesi Ylen vaalitentissä, missä hän kertoi puolueen tulleen puhdistetuksi mädännäisyydestä kesällä 2017.
"

Jos hän noin sanoi, niin ei se kaukana ole omasta kannastanikaan. Hyvä että Suomen politiikka pääsee eroon Soinista ja muutamasta muusta melkein yhtä ikävästä hillotolppahenkilöstä. Suomen ja suomalaisten etu pitäisi tulla ennen omaa henkilökohtaista etua.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Demokratian kunnioittamiseen ei kuulu käsitykseni mukaan ”lukitut ovet” ym., kuten Jukka Jusula kertoo Iltalehden ”Sensuroimattomassa Päivärinnassa” kesällä 2017. Linkkinä on mielenkiintoinen silminnäkijän kuvaus parin vuoden takaisesta puoluekokouksesta. Kannattaa katsoa. Haastattelu alkaa kohdasta 32:05 eteenpäin.

http://www.iltalehti.fi/iltv-paivarinta/2017061401...

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Auton takaperän mestaroijat ja demokratian irvikuvan puolueelle ei ole paikkaa. Vielä typerämpää on eduskuntapuolueiden vaalitentit, jossa Smurffit mukana.

Käyttäjän JanneHildn kuva
Janne Hildén

Koville näyttää ottavan Jussi Niinistölle ja hänen erityisavustajalleen se, ettei takaisinloikkaus persuihin enää olekaan mahdollinen.

https://www.kaleva.fi/uutiset/eduskuntavaalit-2019...

Millainen tämä blogi olisikaan luonteeltaan, jos portit olisivat auenneet paluuseen pettureille.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Parempi olla vaikka ilman menestystä, kuin menestystä rasistien kanssa.

Se leima ei häviä.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Persuille tulee jytky, sinisille pökäle. Onnea vaan Petturille tuleviin vaaleihin.

Käyttäjän vraiha kuva
Ville Räihä

Jos teitä uuvatteja ei olisi, teidät melkein pitäisi keksiä. Kohta kaksi vuotta olette valehdelleet ihmisille silmät suut täyteen poliittisen kodin palamisesta ja milloin mistäkin. K*sseet äänestäjienne päälle jne. Eli kyllä teidän mukananne persuista p*ska tippui rattailta. Seuraava linkki kertoo teistä loputkin:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sinisten-aktii...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset